Tunnetta peliin, johtajat!

Ei mitään pois Nordic Business Forumilta, Slushilta, Food Export Growth Forumilta, Future Data Summitilta tai huomenna starttaavalta FinnBuildilta, mutta lentopallon EM-kisat voidaan jo tässä kohtaa palkita syksyn voimaannuttavimpana ilmiönä – myös liike-elämän näkökulmasta.

Kentällä nähtiin enemmän voitontahtoa, johtajuutta, vastuunkantoa, itsensä ylittämistä ja tiimityöskentelyn synergiaa kuin mikään verkostoitumistapahtuma, valmennuskurssi tai lifecoachin vetämä offsite-retriitti pystyy edes lupaamaan. Jos Suomen lentismaajoukkueen saavuttaman hurmoksen pystyisi edes osittain kopioimaan yrityselämään, joutuisi valtionvarainministeriö päivittämään viime viikolla julkaisemaansa odotettua nopeamman talouskasvun ennustettaan saman tien.

Mutta mistä tuon sitten aloittaisi? Mikä on se salainen ainesosa, jonka avulla lentisjoukkue ylitti itsensä niin monta kertaa, yltäen niin paljon yli budjetoidun tuloksen?

Yksi asia, joka kentältä huokui voimakkaana kotikatsomoihin asti, ja joka on jäänyt yritysmaailmassa valitettavan harvinaiseksi, on tunne.

Suomalaiset elivät ja kuolivat jokaisen pallon mukana, painoivat hurmahenkisinä uskomattomiin suorituksiin, tuulettivat onnistumisia käsittämättömällä eläytymisellä ja – kyllä vain – parkuivat tuskaansa voimasanojen höystämänä, jos joku pallo sattui heidän mielestään turhan helposti lipsahtamaan omaan lattiaan.

Ja sitten mitalihaastatteluissa vastattiin ilman sen kummempia suodattimia tai mediatreenauksia, että ”ihan vitun hyvältä tuntuu!” Niin sitä pitää.

Mitä tapahtuisikaan työpaikalla, jos tuollaista tunnetta voitaisiin, osattaisiin ja uskallettaisiin näyttää? Tunteiden avulla vapautetaan voimavaroja, joiden olemassaolosta ei välttämättä edes tiedetty aiemmin mitään. Jos tunteet saavat hyppysyöttöön pari km/h:ta lisää vauhtia tai nostavat kädet torjunnassa muutaman sentin ylemmäs, miksi ne eivät muka voisi tuottaa samaa lisäarvoa myös ideoinnissa, tuotannossa, myynnissä tai johtamisessa?

Tunteet ovat välttämättömiä ja niillä saa aikaan paljon hyvää. Valitettavan usein niiden näyttäminen tulkitaan turhanpäiväiseksi melodraamaksi, ja sellainenhan ei työpaikalle kuulu.

Pelkäämmekö leimautumista? Ujostelemmeko väärässä paikassa? Katsommeko sen asiaankuulumattomaksi? Ja entä jos joku pahoittaa mielensä?

Menestyviä joukkoja johdetaan tälläkin kerralla edestä. Katseet kääntyvät johtajiin, sillä heidän olemuksensa, kehon kielensä ja tapansa kommunikoida luovat raamit muille.

Ensin on rakennettava ilmapiiri, jossa tunteiden näyttämiseen suhtaudutaan myötämielisesti ja kannustavasti. Primadonnia tai jalkapallotermein ilmaistuna filmaajia ja kieriskelijöitä tuskin mikään tolkun firma kaipaa, mutta inhimillisyyttä sitäkin enemmän. Tunteiden avulla ammatilliseen tekemiseen saadaan tuo inhimillinen elementti, ja sen myötä yksilön suorittaminen paranee ja sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen vahvistuu. Tiimin tasolla tämä tuo jo mukavasti synergiaetuja, ja kun koko organisaatio pystyy vapautuneesti kajauttamaan ilmoille onnistumisen iloa tai ihan mitä tahansa muutakin tunnetilaa, ollaankin jo suurten voittojen äärellä.

Ja kun ne suuret voitot tulevat, muistakaa tuulettaa niitä antaumuksella ja kertoa kaikille, kuinka vitun hyvältä tuntuu.

Alkuun pääsee yllättävän vähällä. Miten olisi vaikkapa lentopallokentiltä tutuksi tullut joukkohali ennen seuraavaa palaveria?